Upeat naiset tai ainakin miten saat itsesi näyttämään upealle…

Miten on mahdollista, että aika menee näin nopeasti, että kohta on jo kesä. Ja juuri kun kirjoittelin viimeksi tätä blogia, niin oli joulu tulossa. Oli joulukiireet ja hilmakiireet. Tarkoitan, että kun hilma hidastaa, niin tulee aina kiire. Onkohan tämä kuinka tuttua teillekin, Kanssasisaret?

 Ja juurihan vein joulukuusenkin pois ja koristeet vinttiin. Pidän sitä aina vähän reilumman aikaa, kun joulukin menee niin äkkiä ohi, ettei pääse kunnolla tunnelmaan, kun hössöttää ja kiitää paikasta toiseen. Sitten aattona kaikki loppukiireet ennen jouluateriaa ja sen aterian jälkeen iskeekin kooma tai siis ähky. Hilmatkin nauttivat joulunajasta, kun sai mässäillä kaikenlaista ja sitä makeaakin oikein luvan kanssa.

Ja niistä mässäilyistä puheen ollen – tai yleensäkin syömisestä. On tullut huomattua, että monet ruuat ja tuliset mausteet vaikuttavat hilmaoireisiin siis lisääntyvästi. Varsinkin hikipuuskiin, mikä on tosi ärsyttävää. Siis ihan jopa irtsarit, irtokarkit.

En ihan itse ole sitä tajunnut, mutta sisareni kertoi. Hänellä on ollut näitä oireita jotakin kahdeksan vuotta, vaikka on minua nuorempi. Hän on tarkkaillut tarkemmin kehonsa reagointeja ja ne tosiaan pitävät paikkansa. Tosi tyhmää vaikkakin ehkä helppoa, jos vain syö terveellisesti ja välttelee nameja ja yleistä biomassaa, mitä monesti keikoilla ja huoltoasemilla tulee nautituksi tai siis syödyksi.

Ja minä jos kuka saan hyvän syyn mässäilyyn jos vähän ahdistaa, stressaa tai muuten harmittaa… Pahimmat mokailut tapahtuu iltaisin teeveetä katsellessa, siis nk. huomaamatta. Ja aamuyön pimeinä hetkinä. Onkohan se se sudenhetki? Ja lohtusyömisestä puhumattakaan. Siinä olen varmaan ihan mestaristasoa…

No, kyllähän tässä ihan talvea vielä mennään tosin kevättä kohti, puoli metriä lunta, mutta hirmu pakkaset onneksi ohi. Oli se muuten kumma juttu, että vaikka on oma sisäinen hilmakamina sisällä, niin ei siitä kyllä mitään hyötyä ollut pakkasilla.

Ja tämä sekä nämä näkyvät koko ajan laajempana ympärilläni. Siis, olettehan kuulleet, että minulla tapahtui EU:n myötä se miss Euroopan laajentuminen.

Ihan karseeta katsoa itseä koko vartalopeilistä, kun takamus on kuin hottentotilla ja vartalo muutenkin näyttää kuin joku ryhävalas, joka olisi tullut seitsemän leivän uunista…

Mutta hyvät naiset ei hätää, bodit on keksitty ja nyt olen joutunut hankkimaan vielä lisäksi semmoisen puolivartalokiristäjän. Ja eikun menoksi! Sisareni sanookin aina, että on se kumma miten saan itseni kuosiin ja ainakin näyttämään suhtkoht hyvältä. Jotenkin se kyllä pitää paikkansa ja muistan aina miten Vesku Loiri muuttui pikkuhiljaa Turhapuroksi, kun puki verkkopaitaa ja laitettiin meikkiä. Sama juttu kait minulla, mutta päinvastoin, että ensin näytän naispuoliselle turhapurolle ja siitä sitten muutun normityypiksi…tai siis upeeksi…

No, näillä mennään taas seuraavaan kertaan.

terkut RiittaVee

Herättikö kirjoitus ajatuksia?
Kommentoi tai kerro oma kokemuksesi!

Huomioithan, että nimesi julkaistaan kommentin yhteydessä. Halutessasi voit käyttää nimimerkkiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

2 vastausta kohteessa Upeat naiset tai ainakin miten saat itsesi näyttämään upealle…

  1. Kiitos blogista. Etsin juuri kovasti infoa vaihdevuosista ja tässä ainakin yksi hyvä sivusto: http://www.help-menopause.com/vaihdevuodet.html

  2. Pow sanoo:

    tästähän juuri on kyse… vaatteilla ja meikeillä saa ihmeitä aikaan… saati hiuksilla! Mutta entäs sitten kun kaikki koristukset otetaan pois ja “hän” näkee meidät sellaisina kun todella olemme…. karkuun juoksevat… sääli! Vanheneminen on paha asia kun se ei tapahdu myös henkisellä tasolla eli sitä on kokonaan pois balanssista. “Jutuilla” saa itsensä näyttämään todella hyvälle… mutta se totuus… masentavaa!